Tekstin hurma

Ylen toimittaja Minna Joenniemen artikkeli  kirjastosuhteesta saa hymyilemään. Kyllä, olen syyllinen myöhästyneisiin lainoihin. Kyllä, olen syyllinen nostalgiseen kirjastomuisteluun. Ja kyllä, tämä on minun kirjastotarinani täältä Tampereelta. Kummallinen olento Lähiökirjasto, jossa kasvoin, on kummallinen olento. Sen on suunnitellut eräs kuuluisa arkkitehtipariskunta. 2000-luvun alussa siellä saattoi pelata muumiaiheisia tietokonepelejä. Siellä on mielestäni kaupungin komein musiikkiosasto. Sitä hallitsee suihkulähde. Siellä eletään kymmenillä eri kielillä. Sen takapihalla on ihana auringonottopaikka ja salaiset portaat. Osaan vieläkin kertoa, missä Tiikeri Luukas sen hyllyissä sijaitsee ja osoittaa käsillä, kuinka paljon hyllytilaa Merja Jalon Nummelan ponitallit veivät. Jos tunnistat itsesi, lähiökirjastoni työntekijä: kiitos tästä kaikesta. Tulen taas käymään! Isona haluan ottaa lavan kuin Juhani Kirjastorakennusten sisällä on lukemattomia ihmisiä,...

Kummituksia! Karmeita ihmisiä! Kolisevia kauhutaloja! Great Old Ones! Yöpöydän kirjat  -blogin järjestämän  Halloweenlukuhaasteen säännöt olivat selvät: lue lokakuussa mitä tahansa kauheaa. Genrenä ei ollut pakko olla kauhu tai psykologinen trilleri, vaan myös dystopiat, dekkarit ja muut ei-niin-mukavien-aiheiden lajit sopivat mukaan. Omalle listalleni valikoituikin lasten tietokirjaklassikko, sarja novelleja, kaksi kotimaista nuorten fantasiakirjaa sekä sarjakuvaklassikoita. Osallistuin haasteeseen nyt ensimmäistä kertaa. Noidan käsikirja Olen liian vanha pelästymään leijuvaa veristä irtopäätä, mutta Noidan käsikirjan sivuilla oli siitä huolimatta rutkasti värisyttäviä kuvia ja kertomuksia. Esimerkiksi kuvaukset kannibalismista, erilaisista vampyyrilajeista ja hämäristä kummitustapauksista nostattivat ihokarvat juuri sopivasti pystyyn. Kulttimaineinen kirja ei pettänyt, vaikka luin sen nyt ensimmäistä kertaa. Jos olisin lapsi, lienisin suhtautunut kirjaan kuten ...