Kirjamatkalla I
Ilmastoahdistuksen aikana ajatuskin matkustamisesta särkee päätä. Olisi ihana, jopa tärkeä nähdä maailmaa - mutta miten tehdä se eettisesti ja ekologisesti? Kirjallisuus käynee ongelman yhdeksi ratkaisuksi.
Tämä postaus on osa Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaasteen inspiroimaa lukumatkaani maailman ympäri. Vaikeutan haastetta niin, että luen ensisijaisesti sellaista kirjallisuutta, joka vie minut maihin, joissa en ole ennen kirjallisesti käynyt. Näin esimerkiksi Egypti, Islanti ja Japani putoavat listaltani pois. En myöskään laske tällä kertaa mukaan fiktiivisiä valtioita tai maailmoja: niissä vierailen joka tapauksessa ;)
Ensimmäiseen katsaukseen ennättivät mukaan Venäjä, Norja, Nigeria, Iran, Irak, Kosovo, sekä avaruus.
Hämmästyin tajutessani, etten ole koskaan lukenut yhtäkään venäläistä teosta.
Korjasin tilanteen dramaattisesti ja luin Leo Tolstoin Anna Kareninan. Rakastuin. Pidän hovikuvauksista ja Venäjän tsaarit ovat aina vedonneet minuun ylenpalttisuudessaan. Venäläinen estetiikka, kaiken runsaus ja rönsyilevyys, sekä tämän loiston kummallinen yhteys mytologiaan ja mystiikkaan viehättävät minua suuresti. Anna Kareninassa filosofiset ja uskonnolliset pohdiskelut muodostavat samankaltaisen pohdiskelun pohjan: mitä on olla ihminen, ja mitä on olla ihminen pahassa pulassa? Anna itse on suuri uusi kirjallinen rakkauteni ja hankinkin kirjasta kauniin painoksen omaan hyllyyni.
Modernimmalle Venäjälle ja Neuvostoliittoon minut vei Zinaida Lindénin novellikokoelmissaan Nuorallatanssija sekä Rakkaus kolmeen appelsiiniin. Novellit tosin kuvailivat enemmän venäläis-suomalaisia suhteita kuin Venäjää itseään. Niissä kuitenkin kuvattiin hienosti irrallisuuden ja kulttuurien välisyyden tunteita.
Seuraavaksi lieneekin etsittävä jokin nyky-Venäjälle sijoittuva teos.
Rakastan skandinaavista mytologiaa, joten Norja ei ole täysin tuntematon lukukohde. En ole kuitenkaan koskaan aikaisemmin ole lukenut mitään, mikä sijoittuisi moderniin Norjaan. Hypätään siis suoraan Osloon ja SKAMin matkaan!
Ehdin tätä päivitystä kirjoittaessani lukea kaksi osaa Julie Andemin neljästä TV-käsikirjoituksesta. Isakin ja Sanan kaudet odottavat kuitenkin lukupinossani, joten lukenen ne vielä maaliskuun aikana. Erityisen innoissani odotan viimeistä kirjaa, jota tähdittää suorasanainen ja voimakas muslimityttö Sana.
SKAM tuntuu välillä raivostuttavalta. Henkilöhahmot käyttäytyvät typerästi, ovat ennakkoluuloisia ja kohtelevat toisiaan julmasti. Draamateksti on kuitenkin nautinnollinen; juuri näin kamalaa oli olla teini myös joitakin vuosia sitten. Tekstien Norja tuntuu hyvin kotoisalta kaikessa harmaudessaan. Ainoa ero Suomeen ovat vuonot, joiden maisemiin karataan ryyppäämään porukalla.
(Heittäydyin lukemisen sivussa myös norjalaisten listahittien maailmaan. Tämäkin on aluevaltaus huomattavasti raskaamman musiikin kuuntelijalle.)
Jostakin syystä etsiessäni afrikkalaista kirjallisuutta kirjaston hyllyjä selailemalla, törmään useimmiten nigerialaisiin teoksiin. Lieneeköhän taustalla jokin selittävä tekijä vai onko kyse silkasta sattumasta?
Chimamanda Ngozi Adichien mainiossa esseessä Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä käsitellään feminismin tarvetta arjen epätasa-arvon kautta. Vaikka 45-sivuinen kirja on sinänsä vakuuttava, todellisen tehokas teksti lienee puhuttuna tai sellaisen henkilön lukemana, jolle feminismi on uusi tai vieras asia. Teos on lokalisoitu Nigeriaan, mutta on yleistettävissä helposti.
Nimimerkeillä julkaistu Zahran paratiisi on ravisuttava fiktion ja nonfiktion keinoja hyödyntävä sarjakuvaromaani Iranin vuoden 2009 mielenosoituksista. Kertomus seuraa äitiä ja veljeä, jotka etsivät mielenosoituksessa kadonnutta Mehdi-poikaa. Sarjakuvan jälkeen sijoitetut infotekstit avaavat sarjakuvan syvyyttä länsimaiselle lukijalle ja pakottivat pysähtymään: teos päättyy 16 901 murhatun iranilaisen nimiluetteloon. Teos on luettavissa myös nettisarjakuvana.
Zahran paratiisi on kaunis. Erityisesti viimeisen kappaleen kuvailmaisu on vavisuttavan voimakasta: Mehdin äidin valitusmonologi jää mieleeni vielä pitkäksi aikaa.
Muistan hämärästi ajan, jolloin puhuimme peruskoulussa Saddam Husseinin kuolemasta. En muista, mainitsivatko opettajat mitään, enkä muista, paljonko aihetta käsiteltiin lasten kuullen, mutta me puhuimme jotakin, joka liittyi johonkin kuolemaan jossakin. Olimme 13-vuotiaita.
Tämä postaus on osa Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaasteen inspiroimaa lukumatkaani maailman ympäri. Vaikeutan haastetta niin, että luen ensisijaisesti sellaista kirjallisuutta, joka vie minut maihin, joissa en ole ennen kirjallisesti käynyt. Näin esimerkiksi Egypti, Islanti ja Japani putoavat listaltani pois. En myöskään laske tällä kertaa mukaan fiktiivisiä valtioita tai maailmoja: niissä vierailen joka tapauksessa ;)
Ensimmäiseen katsaukseen ennättivät mukaan Venäjä, Norja, Nigeria, Iran, Irak, Kosovo, sekä avaruus.
Venäjä
 |
| Kaikki postauksen kansikuvat: Goodreads |
Korjasin tilanteen dramaattisesti ja luin Leo Tolstoin Anna Kareninan. Rakastuin. Pidän hovikuvauksista ja Venäjän tsaarit ovat aina vedonneet minuun ylenpalttisuudessaan. Venäläinen estetiikka, kaiken runsaus ja rönsyilevyys, sekä tämän loiston kummallinen yhteys mytologiaan ja mystiikkaan viehättävät minua suuresti. Anna Kareninassa filosofiset ja uskonnolliset pohdiskelut muodostavat samankaltaisen pohdiskelun pohjan: mitä on olla ihminen, ja mitä on olla ihminen pahassa pulassa? Anna itse on suuri uusi kirjallinen rakkauteni ja hankinkin kirjasta kauniin painoksen omaan hyllyyni.
Modernimmalle Venäjälle ja Neuvostoliittoon minut vei Zinaida Lindénin novellikokoelmissaan Nuorallatanssija sekä Rakkaus kolmeen appelsiiniin. Novellit tosin kuvailivat enemmän venäläis-suomalaisia suhteita kuin Venäjää itseään. Niissä kuitenkin kuvattiin hienosti irrallisuuden ja kulttuurien välisyyden tunteita.
Seuraavaksi lieneekin etsittävä jokin nyky-Venäjälle sijoittuva teos.
Norja
Rakastan skandinaavista mytologiaa, joten Norja ei ole täysin tuntematon lukukohde. En ole kuitenkaan koskaan aikaisemmin ole lukenut mitään, mikä sijoittuisi moderniin Norjaan. Hypätään siis suoraan Osloon ja SKAMin matkaan!Ehdin tätä päivitystä kirjoittaessani lukea kaksi osaa Julie Andemin neljästä TV-käsikirjoituksesta. Isakin ja Sanan kaudet odottavat kuitenkin lukupinossani, joten lukenen ne vielä maaliskuun aikana. Erityisen innoissani odotan viimeistä kirjaa, jota tähdittää suorasanainen ja voimakas muslimityttö Sana.
SKAM tuntuu välillä raivostuttavalta. Henkilöhahmot käyttäytyvät typerästi, ovat ennakkoluuloisia ja kohtelevat toisiaan julmasti. Draamateksti on kuitenkin nautinnollinen; juuri näin kamalaa oli olla teini myös joitakin vuosia sitten. Tekstien Norja tuntuu hyvin kotoisalta kaikessa harmaudessaan. Ainoa ero Suomeen ovat vuonot, joiden maisemiin karataan ryyppäämään porukalla.
(Heittäydyin lukemisen sivussa myös norjalaisten listahittien maailmaan. Tämäkin on aluevaltaus huomattavasti raskaamman musiikin kuuntelijalle.)
Nigeria
Jostakin syystä etsiessäni afrikkalaista kirjallisuutta kirjaston hyllyjä selailemalla, törmään useimmiten nigerialaisiin teoksiin. Lieneeköhän taustalla jokin selittävä tekijä vai onko kyse silkasta sattumasta?Chimamanda Ngozi Adichien mainiossa esseessä Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä käsitellään feminismin tarvetta arjen epätasa-arvon kautta. Vaikka 45-sivuinen kirja on sinänsä vakuuttava, todellisen tehokas teksti lienee puhuttuna tai sellaisen henkilön lukemana, jolle feminismi on uusi tai vieras asia. Teos on lokalisoitu Nigeriaan, mutta on yleistettävissä helposti.
Iran
Nimimerkeillä julkaistu Zahran paratiisi on ravisuttava fiktion ja nonfiktion keinoja hyödyntävä sarjakuvaromaani Iranin vuoden 2009 mielenosoituksista. Kertomus seuraa äitiä ja veljeä, jotka etsivät mielenosoituksessa kadonnutta Mehdi-poikaa. Sarjakuvan jälkeen sijoitetut infotekstit avaavat sarjakuvan syvyyttä länsimaiselle lukijalle ja pakottivat pysähtymään: teos päättyy 16 901 murhatun iranilaisen nimiluetteloon. Teos on luettavissa myös nettisarjakuvana.Zahran paratiisi on kaunis. Erityisesti viimeisen kappaleen kuvailmaisu on vavisuttavan voimakasta: Mehdin äidin valitusmonologi jää mieleeni vielä pitkäksi aikaa.
Irak
Muistan hämärästi ajan, jolloin puhuimme peruskoulussa Saddam Husseinin kuolemasta. En muista, mainitsivatko opettajat mitään, enkä muista, paljonko aihetta käsiteltiin lasten kuullen, mutta me puhuimme jotakin, joka liittyi johonkin kuolemaan jossakin. Olimme 13-vuotiaita.
"Jokin kuolema jossakin" on syy, miksi haluan lukea enemmän Lähi-Itään sijoittuvaa ja siellä kirjoitettua kirjallisuutta. En salli itselleni tietämättömänä, ennakkoluulojeni varassa pysymistä.
Poppies of Iraq -sarjakuva kertoo tiiviisti yhden perheen historian näkökulmasta niin Irakin historiaa kuin irakilaisten maahanmuuttajien tarinan Ranskassa. Teos toimii myös hyvänä lukuparina Zahran paratiisille ja vaikkapa Marjane Satrapin Persepolikselle.
Kolmas sotahistoriaa kommentoiva teos, jonka olen tähän haasteeseen lukenut, on Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia. Koska haluan koota karttaa nykyaikaisesta maailmasta, merkitsen teoksen sen käsittelemään Kosovoon, en alueella aiemmin sijainneeseen Jugoslaviaan. Teoksessa kuitenkin käsitellään juuri Jugoslavian hajoamissotaa, joten myös Jugoslavian kartoittaminen olisi perusteltua.
Statovci kirjoittaa hienossa tasapainossa sosiaalista kommentaaria, faktaa ja fiktiota. Irralliset ihmiset rakkaustarinoineen, vaikeuksineen ja juurettomina saavat sopivat raamit historian myllerryksissä. En pidä dokumenttiromaaneista, joten tunnelähtöisempi lähestymistapa ilahdutti minua suuresti. Kissani Jugoslavia on huikeaa proosaa.
Pakistanilaistaustainen komistuspilotti Naxille ei käy hyvin. Hän saa potkut avaruusvirkoihin kouluttavasta akatemiasta, ja sattuman ansiosta hänet lavastetaan maanpetturiksi. Mukaan sotkuun joutuvat kazakstanilainen transtyttö Zi, paniikkikohtauksista kärsivä latino-Case, musta Ryan sekä muslimihakkeri Azra.
M.K. Englandin The Disasters on hillitön YA-sisarteos Marvelin Guardians of the Galaxylle. Lisään sen lukuhaasteeseen, sillä sen kuvailema kolonisoitu avaruus eroaa perinteisestä versiostaan. Tällä kertaa avaruutta ovat valloittaneet Afrikan ja Aasian valtiot, eivät länsimaat. Hahmokaartissa on otettu huomioon monta eri kansallisuutta ja vähemmistöä.
Seikkailu jatkuu, seuraava matkaraportti julkaistaan kesäkuussa.
Minne kirjat ovat sinut vieneet? Kommentoi alle!
- Neo
Jugoslavia (Kosovo)
Kolmas sotahistoriaa kommentoiva teos, jonka olen tähän haasteeseen lukenut, on Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia. Koska haluan koota karttaa nykyaikaisesta maailmasta, merkitsen teoksen sen käsittelemään Kosovoon, en alueella aiemmin sijainneeseen Jugoslaviaan. Teoksessa kuitenkin käsitellään juuri Jugoslavian hajoamissotaa, joten myös Jugoslavian kartoittaminen olisi perusteltua.Statovci kirjoittaa hienossa tasapainossa sosiaalista kommentaaria, faktaa ja fiktiota. Irralliset ihmiset rakkaustarinoineen, vaikeuksineen ja juurettomina saavat sopivat raamit historian myllerryksissä. En pidä dokumenttiromaaneista, joten tunnelähtöisempi lähestymistapa ilahdutti minua suuresti. Kissani Jugoslavia on huikeaa proosaa.
Bonusmatkakohde: Avaruus!
Pakistanilaistaustainen komistuspilotti Naxille ei käy hyvin. Hän saa potkut avaruusvirkoihin kouluttavasta akatemiasta, ja sattuman ansiosta hänet lavastetaan maanpetturiksi. Mukaan sotkuun joutuvat kazakstanilainen transtyttö Zi, paniikkikohtauksista kärsivä latino-Case, musta Ryan sekä muslimihakkeri Azra.M.K. Englandin The Disasters on hillitön YA-sisarteos Marvelin Guardians of the Galaxylle. Lisään sen lukuhaasteeseen, sillä sen kuvailema kolonisoitu avaruus eroaa perinteisestä versiostaan. Tällä kertaa avaruutta ovat valloittaneet Afrikan ja Aasian valtiot, eivät länsimaat. Hahmokaartissa on otettu huomioon monta eri kansallisuutta ja vähemmistöä.
Seikkailu jatkuu, seuraava matkaraportti julkaistaan kesäkuussa.
Minne kirjat ovat sinut vieneet? Kommentoi alle!
- Neo
Kommentit
Lähetä kommentti